lauantai 14. syyskuuta 2013

Hieman orjuudesta


Katselin muutama päivä sitten
Matkapassi-matkailusarjan orjakauppa-teemajakson.

Jaksossa mainittiin hahmo joka vaikutti kiinnostavalta ja jonka elämään päätin tutustua googlen avulla. Kirjoitan hänestä nyt pienen historiapalan jos jotakuta toistakin sattuisi kiinnostamaan.

Jaksossa mainittu mies oli Olaudah Equiano, (1745 – 1797) Nigeriasta lapsena kidnapattu poika.
Olaudah oli kotikylässään melko korkeassa asemassa, päällikön jälkeläinen.

Eräänä päivänä muun perheen ollessa hoitamassa peltojaan lasten vartioidessa taloa ja pikkulapsia, kylään tunkeutuvat miehet ryöstivät Olaudahin ja tämän sisarukset mukaansa. Heidät pakattiin tiiviisti laivaan josta alkoi kauhujen matka eri myyntisatamiin. Olaudah ei enää koskaan tavannut sisariaan eikä milloinkaan saanut selville mitä heille tapahtui.

Useiden käänteiden jälkeen hänet myytiin. Yhä uudelleen ja uudelleen, useita kertoja. Hänellä oli myös monenlaisia nimiä, hänen ensimmäinen omistajansa nimesi hänet Michaeliksi ja toinen omistaja Jacobiksi. Kolmas omistaja Michael Pascal nimesi hänet merkillisesti Ruotsin senaikaisen kuningas Kustaa ensimmäisen mukaan Gustavukseksi.

Selvittyään karmeasta laivamatkasta Olaudahilla oli paljon sopeutumista valkoisten ihmisten yhteiskuntaan. Hän näki ensimmäisen kerran elämässään mm. muotokuvia joiden silmien hän uskoi seuraavan itseään ja uskoi niiden olevan sielujen säilytystä varten olevia esineitä. Tikittävä kello tuotti paljon päänvaivaa, sen hän uskoi supattavan isännälle Olaudahin tekemistä virheistä. Valkoisen ihmisen kulttuuriin sopeutumisyrityksissään hän pyrki mm. pesemään kasvojaan toistuvasti jotta niiden väri vaalenisi.


Olaudah matkusteli melko paljon isäntänsä, brittiläisen kuninkaallisen laivaston luutnantin kera.

Hän kehittyi tällöin myös kelpo merimieheksi ja toimi seitsenvuotisen sodan aikana taisteluapulaisena mm. ruudinjakelussa purjelaivojen tykkikansilla. Purjehdusaikoina hän myös kääntyi kristinuskoon kertomuksensa mukaan sen jälkeen kun hän ensimmäisen kerran huomasi laivan kannelle sataneen lunta. Tiedusteltuaan toiselta matruusilta mitä lumi oli ja tämän vastanneen hänelle jumalan sen luoneen, kiinnostui Olaudah kristinuskosta.

Aiemmin Pascal oli luvannut Olaudahille vapauden kun sota voitettaisiin mutta voiton jälkeen hän ei pelkästään pyörtänyt puheitaan vaan myi hänet eteenpäin uudelle omistajalle kuitenkin saatesanoin että jos uusi omistaja joskus myisi Olaudahin, tulisi hänet myydä parhaimalle ja kilteimmälle omistajalle jonka vain voisi löytää. Näin kävikin ja lopulta Olaudah löysi itsensä kiltihkön kveekarikauppiaan Robert Kingin omistuksesta.

Pascalin aikana Olaudah oli opetettu lukemaan ja kirjoittamaan ja nyt hänen taitojaan hiottiin paremmaksi. King käytti Olaudahia apulaisenaan kaupankäynnissä, tutustutti tämän uskontoon ja opasti tätä käymään pientä kauppaa itsekin. King myös antoi Olaudahille luvan ostaa itse itsensä jos saisi kokoon saman summan millä King oli hänet ostanut, 40 puntaa. Päälle parikymppisenä nuorukaisena hän sai kokoon rahat ja osti vapautensa.

Olaudah oli nyt vapaa mies. Entinen omistaja King olisi halunnut pitää Olaudahin liikekumppaninaan mutta tämä ei suostunut sillä hän pelkäsi jatkuvasti uudelleensieppausta orjuuteen joka oli muutamia kertoja jo lähes tapahtunut ja päätti matkustaa Englantiin.

Englannissa hän löysi tuttavapiirinsä orjien vapauttamisliikkeen jäsenten parista. Hän sai paljon vaikutusvaltaisia tukijoita korkeiltakin yhteiskunnallisilta vaikuttajilta joista eräs oli mm. Huntingdonin kreivitär. Olaudahia kannustettiin julkaisemaan muistelmansa ja orjuutta koskavaa kirjallisuutta jossa toimessa hän loisti. Hänen kirjalliset tuotoksensa hämmästyttivätkin sivistyneistöä korkealla kirjallisella laadullaan ja taitavalla kuvailutyylillään. Olaudahin kirjasta ja teksteistä tuli nopeasti sensaatio joka nosti orjien vapautusliikkeen suosiota huimasti ja jopa ne joita asia ei aikaisemmin ollut kiinnostanut, lukivat häpeissään Olaudahin kuvailua orjien elämästä. 

Ne faktat joita me nykyään tiedämme orjien kärsimyksistä, karmeasta kohtelusta ja epäinhimillisistä laivakuljetuksista, eivät olleet aikanaan yhtä laajasti tunnettuja ja tiedettyjä ja monet lukijat siis aidosti järkyttyivät lukemastaan.

Olaudah kuvailee mm. aikanaan amerikassa yleisestä rangaistuvälinettä.

Tätä välinettä käytettiin yleisesti orjilla jotka "ahnehtivat" ja söivät työn näännyttämällä innolla enemmän ruokaa kuin mitä heidän olisi pitänyt. Keksintö oli alunperin englantilainen ja satoja vuosia vanha, lähinnä naisten häpäisemiseen ja noitien rangaistukseen käytetty rautainen laite joka oli löytänyt uudelleenkäytön orjaväestön keskuudesta.


"I had seen a black woman slave as I came through the house, who was cooking the dinner, and the poor creature was cruelly loaded with various kinds of iron machines; she had one particularly on her head, which locked her mouth so fast that she could scarcely speak, and could not eat or drink. I was much astonished and shocked at this contrivance, which I afterwards learned was called the iron muzzle."

(Matkapassi-ohjelmassa tuo oli suomennettu rautasimpukaksi "iron mussle". Hauska  käännösvirhe.)

Olaudah kirjoitti ja toi julki ensimmäisen kerran orjien omistajien tekemät julmuudet, lastenraiskaukset, silpomiset, mitä kammottavimmat rangaistukset jateki tärkeää työtä valtaväestön silmien avaamisessa.

Olaudahille kävi siis olosuhteisiin nähden aika hyvin. Paljon paremmin kuin miten olisi voinut käydä. Hän paransi myös yhteiskunnallista asemaansa ja ajalle poikkeuksellisesti meni lopulta naimisiin valkoisen naisen, Susan Cullenin kanssa ja he saivat kaksi lasta.

Naimisissa pari ehti tosin olla vain neljä vuotta kun Susan menehtyi. Vaimoaan lähes 20 vuotta vanhempi Olaudah kuoli vuotta myöhemmin 52-vuotiaana. Myös vanhin tytär menehtyi pian mutta nuorempi tytär Joanna jäi henkiin, peri melko huomattavan omaisuuden jonka Olaudah oli kerännyt ja eli keski-ikäiseksi.

 

Aikanaan orjuutta käsittelevä kirja "Juuret" oli kovin suosittu. Nyt se on harmittavaisesti unohtunut useimpien mielestä ja monet nuoret eivät ole koskaan siitä kuulleetkaan.  Valtavan hieno lukuelämys, dramatiikan takia tämä sopisi hyvin mielenkiintoiseksi luettavaksi aikuisten lisäksi vaikka yläasteelle (vai onko sekin nykyään yläkoulu?)

Ellette ole lukeneet, suosittelen kovasti. Hyvin järkyttävä ja hyvin mukaansatempaava jossa on riipaisevan lohduttava loppu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteistasi <3 Kaunis kiitos <3 Palaa pian