maanantai 10. maaliskuuta 2014

Tragedia 500 vuoden takaa


Viitisentoista vuotta sitten Etelä-Koreassa avattiin
keskiaikainen hauta vuodelta 1568. 

30 vuotta myöhemmin Shakespeare kirjoitti kaikkien tunteman tarinansa
 Romeosta ja Juliasta. Tämän kirjoitukseni tositarina, mielestäni vielä
 raskaampi, pysyi kuitenkin salassa 500 vuotta.

Arkeologien avaamassa haudassa lepäs ajan muumioittama
mies. Ruumis oli hyvin säilynyt tummine tuuheine hiuksineen ja
 vaikuttavine partoineen ja viiksineen. Huomattiin että mies oli ollut
 keskimääräistä pidempi ja komearakenteinen. Nuorehko
 mies, silti menehtynyt.

Aluksi saattaa ihmetyttää miten miehen kuolinvuosi ja 
haudan ikä ovat niin merkillisen tarkkaan tiedossa. 

 Aikaa on kuitenkin kulunut puoli vuosituhatta. 


Asia selviää kun kuulee että traagisen tapahtuman ajankohtaa
 ei selvitetty radiohiiliajoituksella vaan huomattavasti helpommin.

Miehen mukana hautaan oli näet laskettu kirjeitä päivämäärineen.

Nämä viestit olivat tarkoitettu edesmenneelle hyvästelyiksi toiseen
 maailmaan ja niitä oli useita. Sukulaisilta ja tuttavilta, kaikki 
tahtoivat kertoa terveisensä. 

Eräs kirje oli kuitenkin aseteltu suoraan
miehen rinnalle, suoraan sydämen päälle. Miehen pään vierestä 
taas löytyivät naisen pitkistä hiuksista kudotut hennot kengät. 

Kuka oli leikannut metriset hiuksensa monimutkaiseen 
kudontatyöhön jonka edesmennyt sai matkaansa?

Mitä luki kirjeessä miehen sydämen päällä?

Nykyteknologialla hauraan 500 vuotta maan alla
maanneen kirjeen sisältö saatiin selvitettyä.

Se on tässä:


"Rakkani,

Sinä aina sanoit: "Kultaseni, eletään yhdessä kunnes hiuksemme
harmaantuvat ja kuollaan sitten samana päivänä. Miten nyt 
saatoit kuolla ennen minua?

Miten nyt selviän pikkupoikamme kanssa ja miten me elämme?

Miten saatoit lähteä ennen minua?

Muistatko miten sydämemme löysivätkään toisensa? 
Kun lepäilimme yhdessä sanoit minulle aina: 

"Kultaseni, rakastavatkohan ja hellivätköhän muut parit 
toisiaan samoin kuin me toisiamme? Ovatko muut todella
samanlaisia kuin me kaksi?

Miten saatoit jättää tämän rakkautemme ja lähteä ennen minua??

En vain voi elää ilman sinua. Tahdon vain tulla mukaasi.
Pyydän, ota minut mukaasi sinne missä sinä olet!!
En voi unohtaa tunteitani sinua kohtaan kun olen
tässä maailmassa! Murheellani ei ole määrää!

Kuka huolehtii sydämestäni nyt ja miten voin
elää kun näen kuinka lapsemme kaipaa sinua?

Pyydän, lue tämä kirje ja vastaa minulle unessani.
 Tahdon kuunnella sinua hartaasti miten neuvot minua.
 
Lue tämä kirjeeni ja puhu minulle!!

Sisälläni kasvaa myös lapsesi!
 Kun sen synnytän, ketä se kutsuu isäkseen?

Voiko kukaan käsittää mitä tunnen!?

Ei ole suurempaa murhetta taivaan 
alla kuin tämä jota nyt koen!!!

Sinä, siellä toisessa paikassa. Et ole 
surun vallassa kuten minä. Sanani 
eivät osaa kertoa suruni määrää,
en osaa niitä kirjoittaa.

Rukoilen, tule luokseni unessa?

Näytä itsesi minulle ja puhu!

Tiedän että voit nähdä minut kun lepään.
 Tule luokseni, salaa, ja näytä itsesi.

Sanottavallani ei ole määrää...

Siksi lopetan. 

Nyt."

2 kommenttia:

  1. Kamalaa, ihan pakko oli pillahtaa itkuun tätä lukiessa!

    Vaan niinhän se menee että kerran on kaikkien kuoltava ja karma määrää milloin, emme me itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Ja myönnän, minäkin itkin kun törmäsin tästä haudasta kertovaan artikkeliin!

      Poista

Ilahdun kaikista kommenteistasi <3 Kaunis kiitos <3 Palaa pian