lauantai 14. syyskuuta 2013

Julma varaslähtö ystävänpäivään


Ystävänpäivä on suomessa kovin vähän 
aikaa vietetty juhla mutta sillä on pitkä historia.

Tuon hyvin, hyvin pitkän historian aikana tällä 
juhlalla on ollut paljon aikaa pohtia olemustaan. 

Tänään lisää ystävänpäivän pimeää puolta.


Ystävänpäiväkortteja ja tervehdyksiä on lähetetty niinkin kauan kuin
peräti 1400-luvulta alkaen. Huiman kauan siis. 

Alkuaikoina tervehdykset olivat romanttisia, lauluja joita 
laulettiin rakastetulle tai ihastuksen kohteelle tai sanallisia 
korulauseisia rakkaudentunnustuksia. 

Kun näitä rakkaudentunnustuksia alettiin 
merkitä paperille, syntyi ystävänpäiväkortin ensiversio.

Väliin mahtui sekalaista ystävänpäivän viettoa lähes 500 vuotta
kunnes ystävänpäivää keksittiin 1800-luvun 
puolivälin jälkeen "modernisoida."

Hieman ilkeällä tavalla.

 "Tis a lemon that I hand you and bid you now 'skidoo,' because I love another - 
There is NO chance for you!"

Tuolloin keksittiin "vinegar valentines"-nimellä 
kulkevat ilkeämieliset tervehdykset joilla oli 
aivan päinvastainen merkitys mitä 
ystävänpäivätervehdyksellä yleensä.

Niiden oli tarkoitus satuttaa.


 "You'r safely lodged upon the shelf, 
and I hope you'll be there for life.

You do not like it much yourself, 
youd rather be a wife.

But you'r not the sort for me,
or any other man,

so pray be reconciled to fate,
it is the wisest plan."

"I dont like you'r paw, I know very well it's sharp, cruel claw."

Etikkakortit olivat halpoja, ne maksoivat vain pennyn 
joten jokaisella oli varaa niihin.

Jokainen siis saattoi ystävänpäivänä "tervehtiä" kylän
vanhoja piikoja, yksinäisiä naishenkilöitä
tai vielä naimattomia tyttöjä, opettajiaan koulussa,
koulukaveriaan, esimiehiään, vaikkapa lääkäriään, 
pappiaan, lakimiestään tai naapuriaan. 
Tai ihan ketä vain jota haluttiin
satuttaa kipeään kohtaan ja tuottaa
pahaa mieltä ja murhetta.

Ja niin myös tehtiin.
 Ei ollut ketään joka ei ainakin joskus
olisi saanut etikkakorttia. Niiden suosio oli huima
kuten myös niiden aiheuttama paha mieli.
Kortithan siis tietenkin lähetettiin aina nimettömänä
ja niiden tuloa kammottiin ja samalla odotettiin. 

Korostan että mitään hupia näihin kortteihin ei liittynyt,
entisaikojen ihmisten huumorintaju ei sentään näin 
pahasti poikennut omastamme. Etikkakorttien
ainoa tarkoitus oli haavoittaa saajaansa
mahdollisimman pahasti.

Muistan itse lapsena lukeneeni jotakin 
1800-luvulle sijoittuvaa tyttökirjaa jossa
eräs luokan tytöistä sai pelkkiä etikkakortteja muiden
tyttöjen saadessa romanttisia ihastuskortteja.

Koulukiusausta kaikkein tyylikkäimmässä muodossaan.
Erityisen ilkeän twistin etikkakorttibisnekseen
lisäsi se, että 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun 
alussa postin saaja maksoi saamansa postin
postimaksun.
Eli ei riittänyt että sait postitse 
pahaa mieltä, jouduit vielä 
maksamaankin siitä!

"You snooty clod, without even a nod, you give the big go by,
it's okay with us, your pitiful bust, you won't make anyone cry."

Vaikka myöhemmin kortin maksuja 1940-50-luvuilla ei 
enää joutunut maksamaankaan, ei niiden sisältö
 lieventynyt, pikemmin päinvastoin. 
Tässäkin kortissa onnistutaan
muutamaan sanaan tiivistämään vastaanottajalle 
tämän olevan lattarintainen ja ylpeä nirppanokka 
josta kukaan ei välitä.


Myös naiset ilkeilivät korteissa.
Voin kuvitella miltä vaikka jostakin teinipojasta
on tuntunut saada tällainen kortti.

Etikkakortit ovat mielenkiintoinen
tutkimuskohde myös monille historioitsijoille sillä
ne ilmensivät myös aikansa poliittista ja 
sosiaalista ilmapiiriä. 
Esimerkiksi kun naisten oikeuksia 
ajava liikehdintä alkoi 1900-luvun alussa, 
kohdistuivat monet etikkakortit välittömästi
paikkansa unohtavia naisia kohtaan 
mitä julmimmin sanankääntein.



Iloinen asia etikkakortteihin liittyen olivat ne monet lempeämieliset 
postinkantajat jotka etikkakorttiin törmätessään, tuhosivat sen oman käden
oikeutta käyttäen eikä pahaa mieltä tuova kortti milloinkaan päätynyt 
vastaanottajalleen. 

Koska kyseinen toiminta oli kuitenkin vastoin lakia, saavuttivat useimmat 
etikkakortit siis silti vastaanottajansa. 
Etikkakorttien lähetys ja painaminen väheni 1950-luvun jälkeen radikaalisti
joten nykyään ystävänpäivää ei onneksi enää tarvitse odottaa valmiiksi ikäviin
iskuihin varautuneena.


1 kommentti:

  1. Mielenkiintoista luettavaa! En tiennytkään että tälläisiä kortteja oli edes olemassa.

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista kommenteistasi <3 Kaunis kiitos <3 Palaa pian